keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Poikaystävälle, tietty

Joskus aikoja sitten kun oli vielä kesä, neuloin poikaystävälle sukat. Niiden piti olla jonkinlaiset tapaamisen kolmivuotispäiväsukat/kesälomamatkamuistosukat, mutta eivät ne ihan määräpäivään mennessä valmistuneet. Olen aivan onneton neulomaan mitään kenellekään lahjaksi: yksikään lahja ei ole valmistunut ajoissa.

Kuvat ovat ikävä kyllä aivan ala-arvoisia, mutta eiköhän niistä sen verran selvää saa, että kyseessä ovat siniset palmikkosukat. Kyllä sillä tiedolla jo johonkin pääsee.


Malli: Alice Bell: Boyfriend socks
Lanka: Zitron Trekking jotain...bambusukkalanka, en enää muista tarkkaan ja vyöte on jossain.
Puikot: 2,5 Knit Picks Harmony deepeeännät (muistaakseni)



Näiden hiukan hatarien tietojen jälkeen voisin antaa arvioni. Malli oli sangen hauskaa neulottavaa, ei ollenkaan vaikeaa. Kyseessä olivat ensimmäiset kärjestä aloitetut sukkani ja täytyy sanoa, että ihastuin ikihyviksi tuohon taktiikkaan. Langasta pidin myös paljon. Mikä parasta, poikaystävä tykkää sukistaan!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Ihan villinä, osa 1

Uhoava gnu pyysi muutama kuukausi sitten esittelemään vasta ostetut sukkalankani, joista oli puhetta kahvikupin äärellä. Sain siitä idean, jonka toteutus tosin on viipynyt. Ja viipynyt. Ja vii...no joo.

Neulomisen saralla olen erityisen lahjakas prosessin varshaisvaiheisssa. Olen hillittömän hyvä hamstraamaan lankoja. Minulla on myös vahvoja taipumuksia snobismiin ja se näkyy myös lankaostoksissani. Lankavarastoni on nyt jo sen verran suuri ja kaunis, että hirvittää ajatella mitä tapahtuu sitten kun joskus (toivottavasti) ponnistan köyhyysrajan paremmalle puolelle ja siirryn opinnoista työelämään. Toivottavasti siinä vaiheessa järkeä on enemmän kuin nykyään.
Ja nyt takaisen siihen alussa mainittuun ideaan. Aion esitellä teille kiivaimman lankaintoiluni kohteet. Luvassa on trilogia, joka alkaa osalla "sukkalangat".

Sukkalankaostostelu on oivallinen keino saada käsiinsä pala ylellisyyttä, jossain määrin siedettävään hintaan. Sukat ovat siinä määrin pieniä projekteja, että on helppo uskotella itselleen pystyvänsä käyttämään kaikki ne kauniit kerät, jotka jotenkin vain päätyvät lankakaappiin. Sukille on olemassa läjäpäin erilaisia malleja, joten siitäkään ei tarvitse huolehtia. Parasta sukkalangoissa on silti se, että niitä on saatavilla kaiken maailman kauniissa väreissä, joissa usein on enemmän mielikuvitusta ja uskallusta kuin muihin tarkoituksiin käytettävien lankojen väreissä. Erityisesti edellinen ylistys koskee pienen mittakaavan sukkalankavärjäreitä. Ylelliset sukkulangat ovatkin lankasnobismini huipentuma: lähilankakauppojen valikoimat eivät enää riitä, vaan tilaan sukkavillani/bambuni useimmiten internetistä. Etsy on muuten ihana paikka!

Kauniista ja miellyttävän tuntuisesta sukkalangasta neulominen on arvo sinänsä. Sukkien ei välttämättä tarvitse olla käytännöllisiä tai tarpeellisia. Itse asiassa, jo pelkkä tieto lankavarallisuuteeni kuuluvasta erityisen ihanasta kerästä lämmittää mieltä. Ja ainahan lankakeriä voi katsella ja hypistellä. Ja on se ostaminenkin vaan niin ihanaa, vaikken virallisesti kannatakaan nautinnonhakuista shoppailua.

Tässä muutama näyte lankakaapissani majailevista sukkalangoista:


Araucania Ranco Multi
Ihana värisotku!


Seacoast Handpainted Panda, sävy Acorn
Pehmeä bambusukkalanka, kylläkin varsin lätäköityvä sellainen.


Shibui Knits Sock, sävy Sand
Täydellinen harmaan sävy!

Järkeähän tässä ei juurikaan ole, mutta tunnetta sitäkin enemmän.

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Eipä olisi uskonut!

Tähän aikaan vuodesta ei ehkä olettaisi tarvitsevansa villalapasia, mutta eilen klo 6.15 ne ainakin olivat tuiki tarpeelliset. Harrastin eilen aikamoista extreme-kokoustelua käymällä päivässä Jyväskylästä Helsingissä. Sinne, kokous (pitkä) ja takaisin. Ei yhtään mitään järkeä! Tänään on väsyttnänyt aika tavalla. Positiivista oli tietenkin se, että pääsi ensimmäistä kertaa käyttämään uusia lapasia.







Malli: Elizabeth Zimmermannin Mitered Mittens
Lanka: Marks& Kattens Natura
Puikot: nro 4, eebeniset (aah)
Yleiset kommentit: jesjes!

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Joku blogi...? Joku projekti...?

Kevättalvi on ollut pitkä ja syönyt tämän blogin pitäjältä kaiken energian. Nyt on kuitenkin kevät ja valo lisää tehoja asiassa jos toisessakin.

Tämän joulukuussa aloitetun huivin oli tarkoitus valmistua Project Spectrumin Fire-kauden aikana, mutta kuten moni tässä vaiheessa on jo ymmärtänyt, niin ei käynyt. Neulomisen sain neulottua ajallaan, mutta viimeistely ja kuvaus jäivät ja jäivät. Ja jäivät. Lopputulos on kuitenkin mieluisa.

Malli:Janice Lynnin Lettuce leaf scarf (pdf)
Lanka: Rowan 4ply soft, väri Clover, 2 kerää







Project Spectrumin tulineulominen jäi siis varsin heikoksi, mutta Maaneulominen sujuu jo paljon paremmin. Siitä lisää myöhemmin.

lauantai 8. maaliskuuta 2008

Topakkaa naistenpäivää!

Bubbles & Cheesecake – It's A Woman Thang

sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Haluaisin kiittää...

Ensinnäkin Uhoavaa Gnuta ja Vilmaa You make my day-tunnustuksesta. Kiitos!
Tämähän on jo kuultu, mutta mäkään en osaa jakaa tunnustusta eteenpäin vain kymmenelle blogille. Seurannassani on huima määrä blogeja, jotka kaikki piristävät päivääni.

Toiseksi haluaisin kiittää poikaystävääni, joka suostuu käyttämään neulomuksiani! Ja uskalsi vielä palata Uppsalasta Suomeen, vaikka on välittömässä vaarassa saada riesakseen lisää tuotoksiani. Aika herrasmies. Kiitos!




Gentleman´s Plain Winter Sock Knitting Vintage Socks-kirjasta (tietty!)
Marks & Kattens Strömpe& Jumpegarn
Bambusukkapuikot 2,5



(asuukohan tuossa talossa karvainen lapinkoira?)

Kolmanneksi, kiitos kaikille ompelukonevinkeistä! Olen nyt onnellinen Husqvarna Emeraldin omistaja. Ompelukoneesta ehkä lisää, jahka pääsen samoille leveysasteille sen kanssa.

Ja vielä lopuksi. Haluaisin onnitella Angel Yarnia näppärästä asiakaspalvelutaktiikasta. Mitä tehdä, jos asiakas sattuu tilaamaan jotain hankalasti saatavaa, jota kyllä kaupan nettisivuilla uskotellaan olevan tarjolla? No, lähetetään kahteen kertaan muu osa tilauksesta, ja kun asiakas yrittää kysellä asiasta useampaan kertaan sähköpostitse, ei vastata sille. Ehkä se lopettaa viestittelyn, koska ei nyt kuitenkaan jää taloudellisesti tappiolle. Angel Yarn, hoi! Ne ylimääräiset kerät on nyt sitten mun! We´re done!

maanantai 7. tammikuuta 2008

Ompelukoneapua?

Puolisen vuotta ompelukoneesta haaveiltuani olen päässyt (lähes) tositoimiin. Eli nettisurffaillut asiaan liittyen, sekä käynyt kaupoissa testailemassa. Tähtäimessä on hyvä peruskone. Tällä hetkellä vaihtoehtoina ovat Husqvarna Viking Emerald 116 ja Pfaff Hobby 1142. Molemmat maksavat 395e, ja taitavat olla jokseenkin samalla varustelutasolla. Pfaffissa on enemmän ompeleita ja Husqvarnalla pidempi takuu.
Kokeilin hiukan molempia, mutten oikein osaa sanoa kuin sen, että ne ovat käytössäni olevaa lelukonetta huomattavasti pätevämmän oloisia. Onko kenelläkään kokemusta kyseisistä malleista, tai ylipäänsä näkemystä noista ompelukonemerkeistä?

Otan mielelläni vinkkejä vastaan!

perjantai 4. tammikuuta 2008

Muutama myssy ja pari sanaa

Olen aina ollut heikkona erilaisiin päähineisiin: Kävin lapsena mummon kanssa Stockkalla sovittelemassa hienoja hattuja ja kummitädin hattukokoelma oli mielestäni verraton. Koska suuret lierihatut eivät oikein sovi arkielämääni (olen prinsessa vain sisäisesti), joudun tyytymään erinäisiin myssyihin. Onneksi ne ovat hauskoja ja nopeita neulottavia. Huokeitakin. Nämä pipot ovat loppuvuoden stressipiikin sivutuotteita. Mulla on ollut yleensä tapana kirjoittaa opiskeluun liittyviä tekstejä muutama rivi, sen jälkeen deletoida kaikki ja pomppia sitten hetki (kuvainnollisesti) tasajalkaa tai hakata päätä seinään (kuvainnollisesti myös). Nyt kirjoittamista helpotti suosikkisijaistoimintoni, siis neulominen. Puikottelu todellakin on terapeuttista ja sen lisäksi voi syntyä kivoja hattuja! Jes!

Kutistettu versio Ravelryn hittihatusta:



Malli Wendy Bernardin Le Slouch pdf
Lanka Marks& Kattens Natura, 1 kerä

Vedenvihreä pikkubaskeri:


Malli Teal Artin Simple Beret
Lanka Garnstudio Alpaca


Rustiikkinen Urchin:


Malli Ysolda Teaguen Urchin

Lanka Rowan Country



Yhteiskommentit: Tykkään! Puikkokoot ja lankojen sävyt ovat jo unohtuneet, ikävä kyllä. Erityismaininta Rowanin langalle, jonka värit olivat aivan upeat. Lanka sopi täydellisesti Urchiniin. Olisi pitänyt ottaa vielä yksi kuva hatusta ylhäältä päin, että värinvaihtelut olisivat päässeet oikeuksiinsa. Eipä tullut sillä hetkellä mieleen. Harmi. Kuvaaja kyllä oli paras mahdollinen!

Ai, niin! Viiimeisessä kuvassa haukottelee Lapinkoira Saana. Kutsuttakoon sitä vaikka vierailevaksi blogikoiraksi, kun omaa ei ole.

Ja vielä: Hyvää alkanutta vuotta kaikille!